Author archives

Herman IT ja Kajaanin ammattikorkeakoulu – Rohkeita yhdessä

Kasvavana yrityksenä tarvitsemme yhteistyökumppaneita. Yhteistyökumppaneita tarvitaan tunnettuuden rakentamiseen, tulevaisuuden osaajien kasvattamiseen, yhteisten liiketoiminnallisten hyötyjen luomiseen sekä omien työntekijöidemme työn merkityksen ja monipuolisuuden kasvattamiseen. Meillä on ollut ilo löytää kaikkia näitä ominaisuuksia yhteistyöstä Kajaanin Ammattikorkeakoulun kanssa. Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa jo useiden vuosien ajan. Ulospäin tästä näkyvintä on ollut AI Akatemia, jonka myötä …

Blogi: Ulkoa opettelusta käytännön soveltamiseen

Platon oli aikanaan huolissaan kirjoitetun tiedon yleistymisestä ja sen vaikutuksesta ihmisten haluun ulkoa opetteluun. Että tiedon lukeminen saa ihmiset vain vaikuttamaan viisailta, oikeasti olematta sitä – ja kuinka tällaiset muka-viisaat ovat taakka lähimmäisilleen. Syventymättä platonilaiseen tietoteoriaan tai mietteisiin muistamisen tärkeydestä, sama Platonin huoli askarruttaa mieliä vieläkin – yli kahden tuhannen vuoden jälkeen hänen ajastaan. Mikä …

Konesalien energiaverot kilpailukykyisiksi

Hallituksen tavoite on kasvattaa vientiä merkittävästi seuraavan kahden vuoden aikana. Suomelle vientiteollisuuden kilpailukyky on aina ollut erityisen tärkeää kotimarkkinan pienuuden takia. Googlen Haminan konesalin jälkeen konesaliliiketoiminnasta on toivottu lisää Suomeen kohdistuvia investointeja, joita ei kuitenkaan ole tullut likimainkaan samassa määrin kuin Ruotsiin. Datakeskuksia tarvitaan kiihtyvällä vauhdilla etenevässä laajamittaisessa yhteiskunnan digitalisoitumisessa. Konesaliliiketoiminnan näkökulmasta on vaara, että …

Blogi: Tekoälystä ja jalkapallosta

Myönnän heti kärkeen, että en ole ollut jalkapallomiehiä. Laji on näyttäytynyt pääasiassa pallon perässä juoksemisena, jonka on keskeyttänyt pallon poistuminen pelikentältä joko reunoilta tai päädyissä olevista maaleista. Toisinaan joku kaatui tai tuomari vihelsi pelin poikki ilman ilmiselvää syytä. Asenteeni kuitenkin muuttui, kun kävimme katsomassa FC Barcelonan ottelun Camp Noulla. Valtava, satatuhatta katsojaa vetävä stadion tihkui …

Blogi: Uuteen nousuun

Kirjoitus ei otsikosta huolimatta käsittele teekkarivappua vaan ICT-alaa. Tilannekatsaus on hyvä aloittaa pienellä katsauksella ja kertauksella lähihistoriaan. Vaikka tarkastelun aikajänne on suhteellisen lyhyt, mahtuu siihen ääri-ilmiöitä, joiden taloudellinen ja inhimillinenkin ulottuvuus ovat merkittäviä. IT-hype Pääsin omakohtaisesti kokemaan vuosituhannen vaihteen IT-hypen huumaa – tosin jo kiihkeimmän vaiheen jälkimainingeissa. Se oli merkittävä virstanpylväs omassa työelämässäni monessakin suhteessa. …

Blogi: Tulevaisuuden asiantuntijat tutustumassa Herman IT:hen

Kun Teknologiateollisuus ry tarjosi meille mahdollisuutta lähteä mukaan kehittämäänsä valtakunnalliseen MyTech- ohjelmaan, päätimme Herman IT:ssä heti tarttua tilaisuuteen. Kyseessä on yläkoululaisille ja lukiolaisille tarkoitettu oppimisprojekti, joka sisältää koulussa tehtävien osien lisäksi opintokäyntejä alan yrityksiin ja korkeakouluihin. Toiminnallisella opintokäynnillä avataan matemaattis-luonnontieteellisen ja teknologiaosaamisen merkitystä ja mahdollisuuksia sekä syvennetään tietoja oppilaiden tutkimasta ilmiöstä. Meille oli selkeää, että …

Blogi: Tulevaisuuden rakentamista

Mielenkiintoinen vuosi 2017 alkaa olla vaihtumista vaille. Kuluneena vuonna olemme saaneet olla mukana digitalisaation edelläkävijöiden joukossa – asiat ja esineet sähköistyvät – palvelumallit toimialoilla muuttuvat tai ainakin muutoksia valmistellaan kovaa vauhtia. Datan määrä lisääntyy vauhdilla ja erityisen kiinnostavaa on datan arvon kasvaminen, joka näyttäisi olevan yksi keskeinen osa uusien toimintamallien ja liiketoimintojen luomisessa. Kansainvälinen ulottuvuus …

#100kasvutarinaa: Paperitehtaasta pohjoisen konesalitoiminnan keskukseksi

Vahvasti paperiteollisuuteen keskittyneestä Kajaanista on kasvanut 10 vuodessa tulevaisuuden digitaalisen yritystoiminnan keskus. Teollisuuden rakennemuutoksen kautta alueen kehitys on ollut vahvaa ja uudelleen rakentamiseen on haettu inspiraatiota mm. kansainvälisestikin vahvasti vaikuttaneesta innovatiivisesta keksijästä Herman August Renforsista (1849 – 1928). On haluttu rakentaa uutta, kehittyä ja työllistää – suomalaista sisua parhaimmillaan. Renforsin mukaan nimettiin paperitehtaan tilalle rakennettu …

Blogi: Kestävästi toteutettu paikallinen koulutus löytää digitaaliset lahjakkuudet

Marraskuussa aloittamamme AI-Akatemia ei ollut ensimmäinen yhteiskurssimme Kajaanin Ammattikorkeakoulun kanssa. Olemme aikaisemmin järjestäneet Spektri Akatemian, joka keskittyi esittelemään opiskelijoille Herman IT:n ja IBM:n yhteisen ulkoistuspalvelun käyttämiin sovelluksiin ja laitteisiin. Kurssi oli erittäin käytännönläheinen. Opiskelijat pääsivät tekemään laitteiden räkkikaappiin asennukset, sovellusten asentamisen ja -konfiguroimisen. Saimme opiskelijoilta hyvää palautetta kurssista, mutta olimme myös työnantajanäkökulmasta tyytyväisiä, että saimme …